torstai 27. elokuuta 2015

Ilmaisia äänikirjoja verkosta: LibriVox

Perinteinen painettu kirja on pitänyt tiukasti pintansa ihmisen ajanviettovälineenä. Sähköiset kirjat ovat viimevuosina yleistyneet, mutta sähköisillä kirjoilla on vielä pitkä matka koko kansan tuotteeksi. Aavistuksen verran väliinputoajan asemaan jääneet äänikirjat ovat olleet tarjolla kohtuullisen pitkään, aluksi C-kasetilla ja nyttemmin CD-levyillä sekä mp3-formaatissa.

Internetin myötä kuluttajien halut saada tuotteita ja palveluita ilmaiseksi ovat kasvaneet. Verkosta hankitaan elokuvia, musiikkia ja muuta viihdettä ilmaiseksi rajattomia määriä täysin laillisin ja osin myöskin laittomin keinoin. Verkossa on tarjolla myös äänikirjoja, laillisesti sekä ilmaiseksi. Vapaaehtoisten lukijoiden voimin toimiva LibriVox tarjoaa laajan kokoelman ilmaisia äänikirjoja.

LibriVoxin ajatuksena on olla täysin vapaa äänikirjapalvelu. Toisaalta julkaistut teokset lisensoidaan automaattisesti Public Domain -lisenssillä, jolloin ne ovat kaikkien käytettävissä ilman rajoitteita. Toisaalta taas kenellä tahansa on mahdollisuus lukea palveluun uusia äänikirjoja, mikäli omistaa sopivat äänitysvälineet.

Ladattavissa kirjoissa ei ole minkäänlaisia rajoitteita kopioinnin suhteen, jone ne voi kopioida mp3-soittimeen, polttaa CD- tai DVD-levylle sekä levittää muilla tavoin niin paljon kuin haluaa. Teoksia saa myös käyttää uusien tuotantojen osana, joten esimerkiksi yksittäisiä lauseita voi hyödyntää vaikkapa videopätkän taustalla.

Suomenkielisen äänikirjatarjonnan määrä LibriVoxissa on harmillisen pieni, mutta englanninkielistä kuunneltavaa riittää todella pitkiksi ajoiksi.

Kokonaisuutena LibriVox on hieno projekti, joka palvelee monenlaisia eri kohderyhmiä. Palvelussa on kirjoitushetkellä reilu 9 000 luettua äänikirjaa. Kirjoihin ja projektiin pääsee tutustumaan suoraan palvelun kotisivuilta.


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Laskureita monenlaisiin tilanteisiin: Laskurini.fi

Ihmiset törmäävät usein mitä erilaisempiin tilanteisiin, joissa tulisi nopeasti laksea erilaisia asioita. Kauppareisulla alennusprosentin laskemiseen riittää usein mukana kulkevan kännykän tarjoama laskin, mutta monimutkaisempiin laskuihin vaaditaan joko erillistä laskinta tai kynää ja paperia.

Internetissä on monenlaisia laskupalveluita. Yksi näistä laskupalveluista on monipuolinen Laskurini.fi.

Palvelusta löytyvät perinteisen laskukoneen sekä prosenttilaskujen lisäksi myös muun muossa ALV-laskuri, kalorilaskuri, IBAN-tilinumerolaskuri, painoindeksilaskuri sekä monenlaisia muita laskureita. Laskurit ovat jaettu viiteen eri kategoriaan, joista löytyvät perinteisten matemaattisten laskujen lisäksi muun muossa valuuttalaskuri, päivälaskuri sekä merkkilaskuri, jolla on helppo ja nopea tarkistaa tekstien ja numerosarjojen merkkimäärät.

Kannattaa käydä tutustumassa palvelun monipuoliseen laskuritarjontaan ja tarpeen vaatiessa tallentaa se selaimen kirjanmerkkeihin.