torstai 28. maaliskuuta 2013

Ohje: näin siirrät C-kasettisi digitaaliseen muotoon

Analogiset tallenteet olivat pitkän aikaa ainoita vaihtoehtoja esimerkiksi video- ja äänitallenteiden tekemiseen. C-kasetit ja VHS-kasetit ovat käytännössä kadonneet laajamittaisesta käytöstä ja esimerkiksi kirpputoreilta löytyy tämän tästä VHS-kaseteilla olevia elokuvia melko edullisin hinnoin.

Laitteiden katoaminen ja mahdollinen rikkoutuminen saa aikaan korkean tarpeen materiaalien siirtämiseksi analogiselta tallenteelta digitaaliseen muotoon. C-kasettien digitalisointiin on muutamiakin eri tapoja ja välineitä.

Tässä artikkelissa opetetaan yksi tapa saada C-kasetilla oleva äänimateriaali tietokoneelle digitaaliseen muotoon.

Tarvittavia välineitä on kolme. Tärkein on tietenkin toimiva C-kasettidekki. Kasettidekkinä voi käyttää hyvin myös esimerkiksi minihifisarjan kasettidekkiä. Tällöin ääni on hyvä siirtää sarjan kuulokeliitännästä eteenpäin.

Toimivan kasettidekin lisäksi tarvitaan kaapeli, jolla ääni saadaan kasettidekiltä tietokoneelle. Kaapeliksi kelpaa laitteiden liitännöistä riippuen joko kaapeli, jonka molemmissa päissä on 3,5 millimetrin stereoliitännät tai kaapeli, jonka toisessa päässä on rca-liitäntä ja toisessa päässä 3,5 millimetrin stereoliitäntä. Kaapeleista voi lukea lisää täältä

Mikäli mahdollista, kasettidekin ja tietokoneen äänikortin välissä on hyvä olla pieni mikseri äänentasojen tarkkailua ja säätöä varten. Hyvä valinta käyttötarkoitukseen on esimerkiksi Behringer Xenyx 302USB, josta  voi lukea lisää täältä 

Kasettien siirtäminen onnistuu myös ilman mikseriä kytkemällä kasettidekki suoraan tietokoneen äänikorttiin. Tällöin äänentasot on syytä säätää suoraan äänikortista käyttöjärjestelmän äänenvoimakkuusasetuksia apuna käyttäen. Tärkeintä on pitää huoli siitä, että ääni viedään sisään tietokoneen linjasisäänmenon, (englanniksi line-in, yleensä sininen liitin), kautta.

Mikrofoniliitäntä on väriltään punainen.  Mikrofoniliitännän käyttäminen C-kasettien digitalisoinnissa ei ole suositeltavaa, koska mikrofonisignaali on aina voimakkaampaa kuin linjatasoinen signaali ja tästä syystä tallenteet voivat äänitysvaiheessa särkeä pahasti. Huonolaatuinen mikrofoniliitäntä yleensä myös lisää tarpeettomasti taustakohinan määrää, joka C-kaseteilla on jo lähtökohtaisesti melko korkea.

Kolmas tärkeä väline on tietokoneohjelmisto, jolla materiaali saadaan tallennettua tietokoneelle. Ilmainen ja kotikäyttöön täysin riittävä äänieditori on avoimen lähdekoodin Audacity, joka sisältää esimerkiksi helppokäyttöiset efektit kohinioiden ja naksahdusten poistoon.

Siirtäessä kasetteja tietokoneelle digitaaliseen muotoon on tärkeää tarkkailla äänentasoja. Nyrkkisääntö on, että materiaali yritetään siirtää tietokoneelle mahdollisimman voimakkaasti, välttäen kuitenkin 0dB-tason ylittämistä. Tasomittareina kannattaa käyttää äänitysohjelmiston tasomittareita.

Tallenteita editoidessa kaksi tärkeää efektiä ovat aiemmin mainitut kohinan ja naksahduksen poisto. Näiden jälkeen on hyvä vielä normalisoida siirretyn äänimateriaalin tasot kohdilleen. On äärimmäisen suotavaa, että siirrettyä äänimateriaalia kuunnellaan editointivaiheessa jokaisen tehdyn toimenpiteen jälkeen. Hyvä tapa on myös tallentaa siirrettyjen äänimateriaalien projektitiedostot kiintolevylle siksi aikaa, kun materiaalia työstetään valmiiksi. Tämä siksi, että vahingon sattuessa tehty työ ei mene kokonaan hukkaan.

Editointitoimenpiteiden jälkeen lopullinen projekti voidaan viedä haluttuun tiedostomuotoon esimerkiksi CD-levylle siirtoa odottamaan. Pakkaamattoman wav-tiedostomuodon käyttäminen on hieman levytilan tuhlaamista, joten esimerkiksi 192 kilobitin tai 224 kilobitin mp3-tiedosto on lopputulokselle täysin riittävä pakkausmuoto.

Kaiken kaikkiaan C-kasettien digitalisointi on hyvin samankaltaista kuin VHS-kasettien siirto DVD-levylle.  Kasettien digitalisointiin ei tarvitse kovinkaan suurta rahallista panostusta, hyvälaatuinen lopputulos voidaan saada aikaan varsin pienellä laitteistobudjetilla ja ilmaisilla ohjelmistoilla.