keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Monipuolinen säilytysratkaisu tavaroiden järjestelyyn

Erilaisia säilytysratkaisuita on markkinoilla loppumaton määrä. Pieniä tarvikkeita saa säilöttyä näppärästi erilaisiin lokerikkoratkaisuihin, esimerkiksi tällaisiin.

Suurempien tavaroiden ja esiemrkiksi kaapeleiden säilytys tuottaa kuitenkin usein harmaita hiuksia. Vinkkejä säilytykseen voi poimia täältä.

Säilytystilan puute on kuitenkin jokapäiväinen ongelma ja tavaroiden käytännöllinen järjestely tuottaa jatkuvaa päänvaivaa. Ongelmaa voi yrittää pienentää kierrättämällä ylimääräiset tarpeet oikeaoppisesti.

Siellä täällä lojuvat tarvikkeet on hyvä koota yhteen paikkaan, arkistointiin ja organisointiin sopivia laatikoita löytyy edullisesti erilaisista sekatavarakaupoista.Myös kirpputorien ja kierrätyskeskuksien tarjontaa on hyvä käytä aika ajoin tutkimassa.

Oheisessa kuvassa näkyvään laatikkoon sopii mainiosti niin CD-levyt kuin kaapelitkin oikein niputettuna.

Laatikossa on kätevä säilyttää myös esimerkiksi erilaisia toimistotarvikkeita. Ympäri työpistettä lojuvan toimistotarvikekokoelman saa edullisesti ja helposti kuriin.

Edullisimmillaan säilytystilaa saa hankittua noin viidellä eurolla. Kooltaan suuremmat säilytysratkaisut kustantavat kymmenestä eurosta muutamaan kymmeneen euroon.