keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Yle avaa äänitehostearkistojaan Freesoundissa

Yleisradio pystytti takavuosina oman äänitehostepalvelun, Tehoston. Palvelu jäi kuitenkin julkaisun jälkeen alkutekijöihinsä, eikä sisältöä avattu ensimmäisten tehosteiden jakamisen jälkeen käytännössä lainkaan.

Yle on aloittanut äänitehosteiden avaamisen uudelleen perustamalla aiemmin blogissa esille nostettuun Freesound-palveluun oman sivun. Äänitehosteiden avaaminen alkoi Yleisradion mukaan viime vuoden lokakuussa. YleArkisto-sivun kautta voi ladata tällä hetkellä noin viisisataa erilaista äänitehostetta. Sisältöä on kertynyt reilussa puolessa vuodessa enemmän kuin Ylen Tehosto-palvelu sai koko kehityskaaren aikana.

Freesound-palveluun lisättyjen tehosteiden tiedostojen nimistä löytyvät sisältökuvaukset sekä suomeksi, että englanniksi. Artikkelin kirjoitushetkellä tuoreimmat lisäykset arkistoon ovat kesäkuun ensimmäiseltä viikolta. Yle löytyy Freesound-palvelusta nimellä YleArkisto..

Voisi olettaa, että Yleisradion Freesound-sivustoa päivitetään huomattavasti aktiivisemin kuin yhtiön omaa Tehosto-palvelua aikanaan. Nyt kaikki äänitehosteista innostuneet keräämään Ylen antimet talteen. Suotavaa olisi myös lähettää yhtiölle palautetta hienosta avauksesta, jotta viimein saataisiin avoimeksi kaikki Ylen äänitehostearkiston aarteet.