perjantai 30. elokuuta 2013

Ruuvimeisselisarja elektroniikkarakenteluun edullisesti

Työkalusarjoja löytyy markkinoilta todella monissa hintaluokissa. Muutamasta eurosta alkavista sekatavaraliikkeiden ruuvimeisselisarjoista satoja euroja kustantaviin ammattilaisten käyttämiin sarjoihin.

Hyundai on valmistanut varsin edulliseen hintaluokkaan asettuvan kuuden ruuvimeisselin sarjan. Paketista löytyy kaksi ristipäistä meisseliä, yksi talttapäinen meisseli sekä kolme torx-kärkistä meisseliä.

Myyntipaketti on materiaaliltaan samaa muovia kuin esimerkiksi usb-muistitikuissa. Paketista löytyy ruuvimeisseleiden lisäksi teline meisseleille. Teline on tarkoitettu kiinnitettäväksi esimerkiksi autotallin tai varastotilan kaapin oveen tai vastaavaan paikkaan.

Hyundain ruuvimeisselisarja sopii erinomaisesti esimerkiksi tietokoneiden korjaukseen tai muuhun pienimuotoiseen elektroniikkarakenteluun. Meisseleiden kärjet ovat mangetisoituja, joten ruuvit pysyvät paremmin hallinnassa rakentelun aikana kuin esimerkiksi erillisen ruuvimeisselivarren ja ruuvikärkisarjan avulla.

Lisäksi ruuvimeisseleiden varret ovat päälystetty käden pitävällä kumilla, joten ruuvimeisseli ei pääse lipsahtamaan kädestä työskentelyn tiimellyksessä.

Hyundain edullinen ruuvimeisselisarja on osoittautunut erittäin hyödylliseksi hankinnaksi. Ruuvimeisseleissä on riittävästi eri kokoja ja kärkiä. Lisäksi varret ovat todella hyvin pitävät ja estävät tehokkaasti käden luistamisen.

Hyundai-ruuvimeisselisarja kustantaa vajaan kymmenen euroa. Sarja on suositeltava hankinta kaikille elektroniikan kanssa puuhaileville ja varsinkin heille, jotka ovat kyllästyneet kädestä lipsahtaviin ruuvimeisseleihin ja katoamistemppuja tekeviin erilliskärkiin.