keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Striimatut videosisällöt saavuttavat perinteistä televisiota

Internetin suoratoistopalvelut, esimerkiksi Yleisradion Areena, MTV:n Katsomo ja Nelonen Median Ruutu.fi saavuttavat suosiossaan televisiota. Ericssonnin tutkimuksen mukaan suoratoistovideota katsoo 75% katselijoista. Perinteinen televisio kerää 77% katsojista. Määrällisesti sekä verkon, että television katsominen on tasavertaista. Television katseluun käytetään kuitenkin pidempi aika. Internetin videopalveluita käytetään enimmäkseen älypuhelimella ja tabletilla.

Televisio- ja videokuva kulkevat erityisesti nuoremmalla väestöllä mukana koulu- sekä työmatkoilla ja ystävien luona. Lähes joka viides katsoja kertoo olevansa valmis maksamaan siitä, että voi katsoa haluamaansa videosisältöä missä ja milloin vain haluamallaan päätelaitteella.

Suomalaiset haluavat videosisällön teräväpiirtona. HD-laatua piti tärkeänä yli 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Vähemmän tärkeitä ominaisuuksia olivat tekstitykset, sisältöjen tuoreus ja mainoksettomuus.

Tiedot käyvät ilmi Ericsson ConsumerLabin joka vuosi teettämästä TV and Media -tutkimuksesta. Viidettä kertaa järestettyä tutkimusta varten haastateltiin 23 000 kuluttajaa 23 eri maasta. Asiasta kirjoittaa Tekniikka & Talous

Yle Areenan, MTV:n Katsomon ja Nelonen Median Ruutu.fi -palveluiden sisällöt löytyvät kätevästi täältä.