sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Ääntä talteen edullisesti paikasta riippumatta: Zoom H1

Äänituotannon kulut ovat tulleet vuosien mittaan reilusti alaspäin. Nykyään jokaisella on mahdollisuus saada ääniä talteen ilman suuria rahallisia panostuksia. Tekniikan kehitys on yksinkertaistanut laitteita ja tuonut hintatason kuluttajaystävälliselle tasolle. Tallennusmedian vaihtumienn nauhoista ja levyistä muistikortiksi helpottaa äänitetyn materiaalin siirtämistä ja jälkikäsittelyä.

Yksi edullisista äänitinvaihtoehdoista kuluttajalle on Zoomin H1-digitallennin. Kyseessä on stereomikrofonilla varustettu äänitallennin, jonka hinta on pyritty tuomaan alas laadusta liiemmin tinkimättä ja käytön helppous on viety äärimmilleen tekemällä laitteesta mahdollisimman yksinkertainen.

Hieman matkapuhelinta pienemmän laitteen etupaneelista löytyy näytön lisäksi vain yksi rec-painike. Laitteen vasempaan kylkeen on sijoitettuna yhdistetty kuuloke- ja linjatason äänen ulostulo reaaliaikaista monitorointia varten. Liittimen alta löytyy äänenvoimakkuuden säätö.

Oikeassa kyljessä on sijoitettuna mikrofoni- ja linjatason sisäänmeno, äänityksen tasonsäätö, tiedostojen hallintapainikkeet sekä miniusb-liitäntä. Laitteen virtakytkin on sijoitettu usb-liitännän ja painikkeiden väliin. Virtakytkin toimii samalla myös painikkeet lukitsevana hold-kytkimenä.

Takapaneelista löytyy paristokotelo, bassoleikkuri, tallennusformaatin valitsin sekä automaattisen tasonsäädön kytkin. Kaikki taustapaneelin kytkimet ovat kaksiasentoisia liukukytkimiä. Paristokotelon yläpuolelta löytyy myös kameratelineeseen sopiva kierreadapteri tallentimen sijoittamiseksi esimerkiksi pieneen pöytäjalkaan pidempään kestävien äänityksien ajaksi.

Laitteen käyttäminen on erittäin helppoa. Virtojen kytkemisen jälkeen ainoa asia, mitä tarvitsee tehdä aloittaakseen äänityksen, on painaa näytön alapuolella sijaitsevaa rec-painiketta. Tallennuksen lopetus onnistuu samalla painikkeella. Zoom H1:n oranssilla taustavalolla varustettu näyttö kertoo oleelliset infot selkeästi. Ohjelmistopäivityksen myötä näyttö tarjoaa tiedon jäljellä olevasta äänitysajasta, äänenlaadun sekä akun tilan. Näyttö kertoo myös, onko laitteen bassoleikkuri käytössä. Tallennin toimii ohjelmistopäivityksen myötä myös usb-mikrofonina, eli Zoom H1:lla voi tehdä tallenteita suoraan tietokoneelle äyttäen haluamaansa äänieditoria.

USB-liitäntä toimii myös virransyöttönä, eli laitteelle voi tarjota jatkuvaa virtaa esimerkiksi keskustelutilaisuuden taltinoinnissa joko suoraan tietokoneesta tai vaihtoehtoisesti käyttäen apuna usb-muuntajaa tai aiemmin blogissa esiteltyä usb-hubia

Äänenlaadullisesti Zoom H1 päihittää useat edulliset sanelukoneet. Ääni on kirkas ja selkeä, joskin aavistuksen bassovoittoinen. Sisäänrakennetut stereomikrofonit ovat laadultaan passelit, eikä tarvetta ulkoiselle mikrofonille juuri ole. Suuri etu H1:ssa edullisiin sanelimiin verrattuna on tallentimen kyky tallentaa myös linjatasoista signaalia. Näin ollen esimerkiksi tallentimen käyttäminen c-kasetin digitointiin suoraan kasettinauhurin tai stereoyhdistelmän kuulokeliitännästä helpottuu oleellisesti.

Ainoa suurempi miinus laitteessa on sen muovinen rakenne ja kiiltävä kotelointi. Laitteen ulkokuori kerää likaa varsin reilusti ja kuoreen tulee helposti naarmuja, mikäli tallenninta kuljetetaan sellaisenaan esimerkiksi laukussa, taskussa tai repussa. Ongelma on ratkaistavissa hankkimalla esimerkiksi matkapuhelimelle tai kameralle tarkoitettu suojapussi äänittemelle. Vaihtoehtoisesti voi ostaa valmistajan tarjoaman noin 30 euron hintaisen tarvikepaketin, joka sisältää laadultaan heppoisen kolmijalan, nahkaisen säilytyspussin, pop-filtterin, mikrofonitelineadapterin sekä usb-virtalähteen.  Paketin rahallinen vastine on hieman niin ja näin. Tarvikkeet ovat hyödyllisiä, mutta heppoinen kolmijalka syö paketin rahallista arvoa merkittävästi.

Loppuyhteenvetona Zoom H1 on erittäin suositeltava valinta, mikäli tulee tarvetta esimerkiksi keskustelujen tallennukselle. Laitetta voi käyttää myös muistin virkistäjänä esimerkiksi kaupassa käydessään puhumalla kauppalistan talteen ennen kauppaan lähtöä. Vajaan sadan euron hintaisena H1 ei ole käyttömahdollisuuksiinsa nähden järjin suuri rasite lompakolle. Lisätietoja ja kuvia löytyy laitevalmistajan tuotesivuilta