torstai 3. lokakuuta 2013

Ohje: näin saat stereosarjaan lisää sisääntuloja

Nykyaikaisissa hifi- ja kotiteatterisarjoissa on sisääntuloja vähintäänkin riittävästi useiden käyttäjien tarpeisiin. Vanhemman stereoyhdistelmän omistajat kohtaavat ongelmia esimerkiksi tilanteissa, jossa tulisi saada yhdistettyä televisio, dvd-soitin sekä tietokone vahvistimeen, jossa on vain yksi sisääntulo.

RCA-haaroitin
Ongelmaan on olemassa pari erilaista hinnaltaan edullista ratkaisua. Yhtenä vaihtoehtona on hankkia pikkumikseri äännen reitityksestä huolehtimaan. Ratkaisu on kuitenkin melko hintava ja aiheuttaa melkoisen määrän ylimääräisiä johtoja.

Yksi tapa hoitaa asia on hankkia RCA-haaroittimia. RCA-haaroitin on yksinkertainen, pienikokoinen adapteri, joka yksinkertaisesti jakaa yhden RCA-urosliitännän kahdeksi RCA-naarasliitännäksi.

RCA-haaroittimia löytyy lähes jokaisesta kodinelektroniikkaa myyvästä liikkeestä sekä marketista. Hinnat liikkuvat viiden euron molemmin puolin.


Toinen vaihtoehto liitäntöjen jakamiseen on kaapeli, jossa on toisessa päässä RCA-urosliitännät ja toisessa päässä sekä RCA-naarasliitännät, että RCA-urosliitännät. Kaapeli on hieman erikoisempi, eikä kuulu ihan jokaisen elektroniikkaa myyvän kaupan valikoimaan. ´Hintatasoltaan kaapeli on erikoisuudestaan huolimatta hyvin samalla tasolla perinteisten RCA-kaapeleiden kanssa.

Kaapelin tekeminen onnistuu rakentelusta innostuneelta henkilöltä myös itse, kunhan löytyy sopivat litännät kaapelin toteuttamiseen.
RCA-kytkin kolmelle laitteelle


Neljän laitteen RCA-kytkin
Kolmas vaihtoehto on hankkia erillinen, käyttötarkoitukseen, suunniteltu RCA-kytkin. RCA-kytkin on pienikokoinen, täysin passiivinen, laite, jossa on mallista riippuen kierrettävä potikka tai painonapit sisääntulon valitsemiseksi. Kytkin on täysin passiivinen, eikä vaadi erillistä virtalähdettä. Erilaisia malleja on markkinoilla useita, jotkin kytkimet hallitsevat ääniliitäntöjen lisäksi myös videoliitäntöjen jakamisen.


RCA-kytkin, jossa on audio ja video

RCA-kytkin on edullinen ja yksinkertainen vaihtoehto pienelle mikseripöydälle. Passiivisuutensa ansiosta RCA-kytkin ei vaadi erillistä virtalähdettä ja näin ollen säästytään yhden pistorasian tarpeelta.

Lisäksi adaptereiden ja kaapeleiden määrä pysyy aavistuksen verran pienempänä. Markkinoilta löytyy myös HDMI-liitäntöjen jakamiseen pystyviä kytkimiä. Kannattaa käydä tarkistamassa läheisen elektroniikkaa myyvien liikkeiden valikoimat. Verkossa laitteita myvät useat eri alan yritykset. Kytkin kannattaa valita tarpeen mukaan ja välttää runsasta ylimääräisten sisääntulojen määrää.